Yritysluokitusmuutos 04/2005
Olemme uudistaneet Balance Consultingin yritysluokituksen vastaamaan paremmin käyttäjiemme vaatimuksia. Samalla luokituksen jakauma on siirtynyt lähemmäs normaalijakaumaa ja parhaiden yritysten erottelukyky on oleellisesti parantunut. Suurin muutos tulee entisen luokituksen mukaisille 100 pisteen yrityksille, jotka saavat uudessa luokituksessa 80 - 100 pistettä (arvosana A+ tai A). Nämä arvosanat muodostavat uudessa luokituksessa huippuyritysten luokan. Tämä ei ole kuitenkaan vaikuttanut ongelmayritysten tunnistamiseen.
Tunnuslukuihin on uutena valittu liikevaihdon kasvu viimeisten kolmen vuoden aikana. Nettotulos-% on korvattu nettotulos ennen veroja -% -luvulla. Näin verojen kausiluonteinen vaihtelu ei vaikuta tulokseen. Lisäksi Quick Ratio on muutettu Current Ratioksi, joka on vähemmän toimialariippuvainen. Esimerkiksi kaupan alalla uusi tunnusluku mittaa paremmin maksuvalmiutta.
Uusi luokitus perustuu LTT-Tutkimuksen ja Balance Consultingin yhteistyössä tekemään tutkimukseen, jonka pohjana on laaja tilinpäätösaineistomme. Alla olevassa taulukossa on luokituksessa mitattavat yrityksen taloudelliset osa-alueet ja niitä mittaavat tunnusluvut sekä luokituksen luokkarajat.
| Arvosana | Luokitus | Alaraja | Yläraja |
| Erinomainen | A+ ja A | 80 | 100 |
| Hyvä | A- ja B+ | 60 | 80 |
| Tyydyttävä | B- ja B | 40 | 60 |
| Välttävä | C ja C+ | 20 | 40 |
| Heikko | C- ja D | 0 | 20 |
Luokituksessa määräytyvät pisteet perustuvat yrityksen sijoittumiseen käytetyillä mittareilla suhteessa sekä koko yritystietokantaamme että yrityksen omaan toimialaan. Vertailuaineistona käytetään edellisen vuoden tietoja, jotta luokitukset ja vertailuaineisto säilyvät muuttumattomina kauden aikana. Yksittäisen osa-alueen pisteet kuvaavat prosenttiarvona yrityksen sijoittumista vertailuryhmässään ja sen voi tulkita myös, kuinka monta prosenttia ryhmän yrityksistä on kyseisellä mittarilla heikompia kuin tarkasteltava yritys. Näin on mahdollista vertailla yritystä kaikilla osa-alueilla suhteessa omaan toimialaan sekä koko tietokantaamme.
Luokituksessa käytetään yrityksen vertailutoimialana yrityksen omaan tilastokeskuksen TOL 2002 -luokitukseen perustuvaa toimialaluokkaa. Mikäli siitä on saatavissa alle 30 havaintoa käytetään ylempää toimialaluokkaa. Luokitustoimiala mainitaan luokitussivun ylälaidassa.
Kokonaisluokitus lasketaan keskiarvona yrityksen sijoittumisesta omaan toimialaansa ja koko tietokantaamme verrattuna, eli molemmilla on yhtä suuri paino luokituksen laskennassa. Kokonaispisteistä ei voida kuitenkaan päätellä sijoittumista suhteessa muihin yrityksiin kuten osa-alueiden pisteistä.
Koska yrityksen saamat pisteet suhteutetaan aina vertailuryhmäänsä, uusi luokitus seuraa myös yritysten yleistä taloudellista tilaa ja suhteuttaa tarkasteltavan yrityksen tunnusluvut sen hetkisiin menestysolosuhteisiin. Näin mittari toimii myös taloudellisessa laskusuhdanteessa. Luokitus ei perustu staattisiin luokkarajoihin ja yritysten luokitukset ovat tarkempia niin hyvinä kuin huonoinakin taloudellisina aikoina.
Uudessa luokituksessa yritysten arvosanat jakautuvat tasaisemmin A - D -luokkiin normaalijakaumaa mukaillen. Tämä parantaa luokituksen erottelukykyä ääripäissä, eli huippu- ja ongelmayrityksissä. Koska luokitus seuraa normaalijakaumaa, noin kaksi kolmasosaa yrityksistä saa 30 - 70 pistettä ja sijoittuu C+, B-, B ja B+ -luokkiin Alla olevassa taulukossa yritysten vuonna 2003 saamien arvosanojen jakauma on esitetty sekä graafisesti että prosentuaalisina osuuksina tietokannastamme uuden luokituksen mukaan.
|
| A+ | 0.2 % |
| A | 3.9 % |
| A- | 11.5 % |
| B+ | 15.8 % |
| B | 17.8 % |
| B- | 17.3 % |
| C+ | 14.1 % |
| C | 11.4 % |
| C- | 6.2 % |
| D | 1.9 % |
|
Lisätietoja:
Ari Rajala, 010 665 2305
|